Tämä on just sitten tätä, että kun kokee alemmuudentunnetta niin tulee aina avauduttua väärille kavereille ja täysin väärään aikaan. Joskus meinaa melkeen olla puolituttu tuo kohde, jolle avaudun. Ja eipä siinä mitään muuta, koen aina vaan enemmän ahdistusta avutumisen jälkeen koska ymmärrän avautuvani aivan väärälle ihmiselle väärään aikaan. Ja se, miten itsekeskeiseltä vaikutan kun avaudun, on jotain niin järkyttävää.
Olen tarvitseva ihminen, tarvitsen tukea ja ymmärrystä. Samalla häpeän sitä, miten paljon tukea tarvitsen.

Juttelin terapeutin kanssa puhelimessa toissapäivänä, pyysin häntä soittamaan. Ahdistus oli niin suuri, ja piti jollekin avautua. Pari päivää oli mieli taas pilvissä, kaikki oli niin hyvin kuin vain pystyi olemaan. Nyt taas alkoi yhden pienen ihmisen sanat kalvaa mieltä ja se onnistui pilaamaan iltani. Vaikka ei ole mistään vakavasta edes kyse, vaan erimielisyydestä.

Terapia on nyt sellaisessa vaiheessa, että tunteet myllertää ja tulee paljon sekamelskatekstiä tänne. Jospa taas joku päivä pääsee katsomaan näitä tekstejä, silloin varmaan naurattaa.