Kaikki meni hyvin eilen kello 24 asti, koska mulla oli tekemistä. Asensin pelin, katsoin sarjoja tv:stä ja nukahdin sohvalle tv:n ääreen. Kuitenkin heti ensimmäistä kertaa nukahdettuani säpsähdin sohvalla hereille. Ymmärsin, että mies ei ollut kotona (vaikka sen koko ajan tiesinkin). Menin sänkyyn, koska väsytti. Ajatukset oli rauhallisia ja realistisia, kunne sydämentykytykset taas alkoi. Heiluin sängyssä tykytysten mukana, kunnes päätin ottaa Propralin. Propral rauhoitti tykytykset, mutta seuraavana tulikin sitten ajatukset kamalana tunneryöppynä. Ajatukset "mitä jos?" ja "näin voisi käydä" tulvivat mieleen, ja yöllä yksin en osaa laittaa stoppia niille. En kuitenkaan itkenyt kertaakaan, koska tiesin niiden olevan ajatuksia. Pyrin kertomaan ääneen itselleni, että olen hyvä ja pärjään hyvin yksin. Lopulta kuitenkin huomasin kellon olevan kolme aamuyöllä ja ymmärsin tehneeni taas kaikesta hirveän suuren numeron.
Hankalinta oli pitää tunneaallot sisällä, eikä huutaa niitä miehelle puhelimitse (kuten olen aikaisemmin tehnyt, vaikka hän on aina syytön ollutkin). Halusin hallita itse kaikki tunteet, vaikka se vaikeaa olikin. Enkä nyt tiedä voiko tätä vielä hetkeen "hallinnaksi" kutsua.

Kolmen aikoihin menin katsomaan tv:tä uudelleen, turha siellä sängyn pohjalla oli taistella. Samalla mies tulikin kotiin hyväntuulisena, eikä yhtään erityisen humalaisenakaan. Katseltiin hetki telkkua ja mentiin nukkumaan.

Kyllä sitä miettii, että miten helppoa ja yksinkertaista elämä olis ilman näitä ahdistuskohtauksia. Tosin eilen olin minimaalisen ahdistunut ja olin rauhallinen kuitenkin.

Kohti uusia seikkailuja...