Siitä on nyt kulunut yli vuosi, kun lähdin ensimmäisestä alan työpaikasta pois koska se tuntui liian helpolta ja yksinkertaiselta. Jätin taakseni paljon tuttua ja turvallista kun huomasin terapiassa, että olin jämähtämässä paikoilleni koska pelkäsin.
Tämän ajan jälkeen työpaikkani on vaihtunut kolme kertaa ja työtehtävät useamman kerran. Tämän vuoksi olen jäänyt miettimään, olisiko kuitenkin pitänyt palata takaisin vanhaan työtehtävään - siellä osaan melkein kaiken, ja kaikki tuntuu turvalliselta.
Minusta tuntuu, että palaan sinne vielä joskus. Mutta pitää käydä "maailmalla" ensin kasvamassa. Määräaikaiset työsuhteet ja työtehtävät tuntuvat kyllä välillä todella haastavilta, varsinkin kun välillä pohtii onko työkykyinen vai ei.

Kuluneen vuoden aikana olen kasvanut ihmisenä ja myös alan ammattilaisena. Olen pistänyt itseni likoon, itkenyt ja ajatellut, että minusta ei alalle ole. Olen järjestänyt suuria tilaisuuksia ympäri Suomea (kehittämistyö) sekä tehnyt töitä ruohonjuuritasolla perustason töissä (asiakastyö). Olen myös sitoutunut vapaaehtoistyöhön yli 1,5 vuodeksi ja harrastukseni on vienyt paljon aikaa. Tämän kaiken myllerryksen keskellä yritän selvittää omaa päätäni ja huolehtia parisuhteestani. Onko ihmeellistä, että on jaksamattomuutta välillä? Ei.

Tässä blogia kirjoittaessa on vasta selkiytynyt se, että en voi riittää joka suuntaan ja jaksaa kaikkea. Vapaaehtoistyöni päättyy kesällä, ja siirryn uusiin työtehtäviin huhtikuussa. Pitää olla armollinen itselle, ja lopettaa joskus turha aikatauluttaminen. Vapaa-aika on vapaa-aikaa, eikä muuta. Piste.