Kiitos kaikille kommenteista.

Haluaisin selventää tuota sairaslomapuolta omassa parantumisprosessissa. Eli tällä hetkellä teen lyhennettyä työaikaa, koska koin että tarvitsen jonkin verran aikaa itselleni ja omille tunteille. Tästä olen jutellut terapeuttini kanssa (psykoterapiassa käyn myös). Eli aivan oikeassa olit kommentoija, ei pidä itseään äärimmilleen pakottaa! Mutta selvennän siis asiaa...

Ongelmanani on liiallinen tunnollisuus ja yleistyneen ahdistuneisuushäiriön oireilut. Murehdin ja märehdin jatkuvasti. Jos en olisi töissä ollenkaan, murehtisin vielä enemmän. Työt saa ajatukset muualle. Pelkään kaikkea tulevaa, oli sitten kyseessä auton tankkaaminen, kaupassa käynti tai muu. Murehdin kaikkia tulevia asioita, ja jos tulevia asioita ei ole, keksin automaattisesti uuden huolen itselleni.

Terapiassa työstetään siis sitä, että epämiellyttävät asiat on kohdattava. Jos autolla ajaminen pelottaa, ajetaan autolla niin kauan että se ei enää pelota. Kun töissä tulee epämiellyttävä tilanne vastaan, kohdataan se epämiellyttävä tilanne. Ja kamalinta tämä on aina työasiaa edeltävänä iltana, kun tunteet tulevat myllerryksenä päälle. Tässä vaiheessa vuodatan aina hetken verran ahdistustani, kunnes se menee ohi. Tämän takia perustin tämän bloginkin, että johonkin saan huutaa näitä ihmeellisiä tunnemyllerrykseen kuuluvia tunteita, kun ei joka päivä viitsi tuota omaa puolisoa ahdistella. :)

Mutta tosiaan parempaan suuntaan ollaan menossa! Nykyään monet asiat eivät enää ahdista. Sanoisinko, että 80% elämäni ahdistuksista on saatu nyt kytkettyä pois. Vuosi sitten blogi olisi täyttynyt tunnin välein ahdistusvuodatuksista, mutta nyt ollaan jo tässä pisteessä!

Eli minun kohdallani sairasloma ei tällä hetkellä ole se, joka auttaa. Vaan juuri se, että joudun kohtaamaan ahdistavia asioita, jotta saan kokemuksen siitä, että selviän :)